Latauspisteiden rakentaminen kiinnostaa taloyhtiöitä

Latauspisteitä koskeva keskustelu on vilkastumassa taloyhtiöissä, ja päätöksentekoon sekä onnistuneisiin käytäntöihin ja valintoihin liittyvän tiedon tarve on suuri. Huolellinen valmistelu ja hyvä tiedottaminen takaavat onnistuneen toteutuksen.

Ladattavien henkilöautojen määrä Suomessa on 5 882 kappaletta (tilanne 30.9.2017), josta lataushybridejä on 4 593 ja täyssähköautoja 1 289. Erityisesti lataushybridien myynti on tällä hetkellä voimakkaassa kasvussa.

”On hienoa, että ladattavien ja muiden vaihtoehtoisia käyttövoimia käyttävien autojen määrä on kasvussa. Samalla kasvaa tarve myös yksityisiin latauspisteisiin, jotta sähköinen liikenne toimisi jouhevasti.  Onkin tärkeä kartoittaa eri keinoja, miten sähköautojen latauspisteiden rakentamista voidaan edistää ja samalla kertoa ihan konkreettisia asioita sähköauton käytöstä”, sanoo johtava asiantuntija Katja Lohko-Soner Trafista.

Monissa taloyhtiöissä latauspisteiden rakentamispäätöksiä on vielä lykätty. Asian voi hyvin ottaa pohdinnan alle vaikka heti, mutta ensimmäinen latauspisteiden rakentamispäätös on suositeltavaa tehdä yhtiökokouksessa. Samalla kannattaa myös sopia seuraavia latauspisteitä koskevan päätöksenteon reunaehdot, jos hallitukselle annetaan valtuutus seuraavista latauspisteistä päättämiselle. Yhtiökokouksessa on myös viisasta sopia kustannustenjako siinä tapauksessa, että osakkaiden omalla kustannuksellaan rakentamien latauspisteiden rakentaminen vaatii muutoksia kiinteistön sähköjärjestelmään.

Nykyisen lain mukaan yhtiökokous voi valtuuttaa hallituksen antamaan luvan niille, jotka haluavat rakentaa yksittäisen latauspisteen omalla kustannuksellaan. Valtuutuksessa on otettava huomioon kiinteistön sähköjärjestelmän kapasiteetista aiheutuvat rajoitukset. Yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi kaikilta osakkailta on kysyttävä halukkuutta latauspisteen rakentamiseen. Osakasvähemmistö voi myös saada koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, jos se omistaa vähintään 10 prosenttia yhtiöstä.

Kaksi esimerkkiä onnistuneesta latauspisteiden toteutuksesta

Asunto Oy Tapiolan Sampo, Espoo

Taloyhtiössä on 26 osakehuoneistoa ja 30 lämmintä osakepaikkaa autoille. Kaikki asunnon omistajat eivät omista autopaikkaa ja toisaalta autopaikan voi myydä kenelle tahansa. Sähköautojen akkujen lataaminen tuli ensimmäistä kertaa esille yhtiökokouksessa keväällä 2015 osakasaloitteena. Tämän perusteella hallitus alkoi valmistella asiaa. Selvittelyä tehtiin rinnakkain sekä teknisellä että juridisella tasolla.

”AsOy-lakiin perustuva juridinen ratkaisu löytyi AOYL:n III Osan 6. luvusta. Sen 33 pykälän perusteella yhtiökokous voi määräenemmistöllä sallia yhtiön tilojen käyttämisen uudistukseen, joka hyödyttää vain osaa osakkeenomistajista. Hallitus toi tällaisen ehdotuksen yhtiökokoukseen keväällä 2016, jossa se hyväksyttiin yksimielisesti”, toteaa taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Mauri Rantanen.

Tekniikan suhteen piti selvittää paljonko vapaata tehoa on saatavilla olemassa olevasta pääkeskuksesta. Noin kolme vuotta vanhassa kiinteistössä ns. hitaalla latauksella tehoa riittää 10─15 auton käyttöön. Lisätehoa on mahdollista ostaa, kun tarvetta ilmenee. Laitetoimittajilta saatujen tarjousten perusteella suoritettiin osakaskysely halukkuudesta osallistua projektin toteutukseen.

”Hallituksessa olimme sitä mieltä, että paras ratkaisu olisi viedä kaapelointi samalla kertaa kaikille autopaikoille. Osakkaat voisivat hankkia varsinaisen lataustolpan vasta sitten kun siihen tulee tarvetta. Vetoomus kohdistettiin kaikille omistajille argumentilla, että kyseessä ei ole rahan kulutus, vaan investointi asunnon arvoon. Lopputulos oli, että kaikki osakkaat osallistuivat asennuskustannuksiin ja kymmenelle paikalle asennettiin lataustolppa samassa yhteydessä”, Rantanen kertoo.

Tällä hetkellä taloyhtiössä on kolme ladattavaa autoa. Yhden latauspisteen osakkeen hinta on 500 e ja sähkömaksu määräytyy tolppakohtaisen mittarin ja kulutuksen mukaan. Koska taloyhtiön sähköjärjestelmät olivat uusia ja muuntamo lähellä investointi oli kohtuullinen 10 000 euroa. Latauspisteen suunnittelusta ja toteutuksesta on vastannut Insinööritoimisto Nivecom Oy ja toteuttajan oli IGL.

Asunto Oy Tapiolan Sammon tapauksessa huolellinen valmistelu ja hyvä tiedottaminen osakkaille varmistivat prosessin sopuisan etenemisen. Hyvässä hengessä tehty yksimielinen yhtiökokouksen päätös ja skaalautuva toteutustapa tekevät Tapiolan Sampon esimerkistä mielenkiintoisen. Taloyhtiön sähköjärjestelmän kapasiteettia nostettiin ja kaapelointi tehtiin Type 2 -pistorasialle valmiiksi, mutta ensi vaiheessa niihin laitettiin uudet schuko-pistorasiat ja latauksen hallintajärjestelmä. Ratkaisu oli suhteellisen edullinen Type 2 -latausasemiin verrattuna, mutta mahdollistaa näppärästi Type 2 -pistokkeiden lisäämisen sitä mukaa, kun niitä tarvitaan. Järjestelmä mahdollistaa latausaikojen joustavan vuorottelun yli vuorokauden. Tällä tavoin voidaan käyttäjien lukumäärää kasvattaa käytettävissä olevan tehokapasiteetin rajoissa.

As Oy Lähderanta, Espoo

Asunto Oy Lähderannassa on 576 huoneistoa ja liikekeskus.  Parkkipaikkoja on yhteensä 662 (piha-, halli- ja tallipaikkoja), joista lähes kaikki ovat taloyhtiön. Parkkihallissa taloyhtiöllä on 54 paikkaa, joista 30 on vuokrattu naapuritaloyhtiölle. Lisäksi parkkihallissa on liikekeskuksen asiakaspaikkoja. Omassa käytössä on 24 hallipaikkaa, joista kahteen asennettiin latauspiste.

“Latauspiste on vain taloyhtiön asukkaiden käytössä. Yhtiössä on tiedossa nyt yhden asukkaan hybridiauto, joten aloitimme kahdella latauspisteellä. Jatkossa lisäämme paikkoja tarpeen mukaan. Liikekeskuksen parkkihalli oli helppo ja luonteva paikka ensimmäisille latauspisteille. Saatiin laitteet sisätilaan ja liikekeskuksessa riittää sähkösyöttö. Hallin sähkökeskuksessa oli vapaa lähtö, joten asennuskustannus oli pieni”, isännöitsijä Riitta Iitti kertoo.

Laitehankinta asennuksineen on niin pieni investointi Lähderannan kokoiselle yhtiölle, että asia ei odottanut kevään yhtiökokousta vaan hankinta käsiteltiin periaatepäätöksenä hallituksessa. Isännöitsijä ja hallituksen puheenjohtaja valitsivat yhdessä järjestelmän ja laitteen.

“Kokemuksia laitteista ei ollut, mutta Virta vaikutti hyvältä järjestelmältä, joten päädyimme heidän kanssaan yhteistyöhön. Chago Wallbox -latauslaite oli Virran suositus. Tärkeää on, ettei laskutus kulje taloyhtiön kautta, pienten kulutukseen perustuvien kulujen laskuttaminen on työlästä.”, Iitti jatkaa.

Iitin mukaan asukkaille haluttiin antaa mahdollisuus hankkia sähköauto. Ison taloyhtiön on helppo antaa lisäpalveluita.

“Jatkossa latauspisteet otetaan suunnitelmissa huomioon, kun taloyhtiötä kehitetään. Hallitus on päättänyt, että varaudutaan latauspisteisiin, mutta ei turhaan ennakoida. Tarvetta seuraamalla ja nopealla reagoinnilla pärjätään jatkossakin.”

Iitin vinkki muille taloyhtiöille on, että yhtiökokouspäätös kannattaa tehdä melko vapaasti. Yhtiökokous voi valtuuttaa hallituksen vertailemaan eri toteutustapoja ja näin saadaan oikea-aikainen hankinta. Hankinnassa on hyvä tehdä jonkun palveluntarjoajan kanssa yhteistyötä, eikä alkaa itse laskuttamaan taloyhtiön sähköä.

“Sähköautojen hankkijoilta voi edellyttää hieman malttia, edes parkkipaikka ei ole kaikissa taloyhtiössä automaatio. Jokaisen sähköautoilijan pitää itse arvioida, mitä on kohtuullista odottaa taloyhtiöltä.”

Lähde: Kiinteistölehti