Espoolaisille rakennetaan päästötöntä kaukolämpöä

Espoossa edetään kestävän kehityksen ja kasvun polulla. Tavoitteena on, että kaupunki on hiilineutraali vuoteen 2030.

Päästötön energian tuotanto ja älykkäät energiaratkaisut ovat yksi merkittävimmistä toimista tähän tavoitteeseen pääsemiseksi.

Espoossa kaukolämmöstä huolehtiva Fortum ja Espoon kaupunki tekivät kesäkuussa kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen, jolla osapuolet sitoutuivat yhdessä kehittämään Espoon kaukolämmöstä hiilineutraalia. Lämmöntuotannon osuus Espoon kaikista ilmastoon vaikuttavista päästöistä on nykyisellään lähes puolet.

”Espoossa tehdään jatkuvasti uusia ratkaisuja, joilla monipuolistetaan Espoon kestävää energiantuotantoa. Ämmässuolle suunnitellaan uutta Fortumin bio- ja kierrätyspolttoainetta hyödyntävää energiantuotantolaitosta ja Vermossa on otettu käyttöön kotimaista bioöljyä hyödyntävä lämpöyksikkö”, toteaa Espoon kaupungin kestävän kehityksen johtaja Pasi Laitala.

Energiayhtiö St1 tekee parhaillaankin maailman mittakaavassa ainutlaatuista geotermistä lämpölaitosta Otaniemessä. Espoo onkin merkittävä energiaratkaisujen kehittämisalusta ja Espoossa tehdyt ratkaisut tukevat laajemminkin kiertotalouden liiketoimintamallien kehittymistä.

Kuluvalla viikolla Fortum ja HSY, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, solmivat aiesopimuksen kivihiilen käyttöä korvaavan energiatuotantolaitoksen sijoittamisesta Espooseen Ämmässuon Ekoteollisuuskeskuksen yhteyteen. Se vapauttaa Espoota hiilestä. Bio- ja kierrätyspolttoainetta hyödyntävä energiantuotantolaitos olisi toiminnassa 2020-luvun kuluessa.

Lokakuun alussa vihittiin käyttöön Fortumin Vermon lämpökeskukselle rakennettu bioöljylaitos. Siellä käytetään kestävästi puuperäisestä raaka-aineesta kuten metsätähteestä, -hakkeesta tai sahanpurusta valmistettua bioöljyä, joka korvaa aiemman käytetyn polttoöljyn.

Joulun alla Energiayhtiö St1 geotermisen laitoksen ensimmäinen reikä on nykyisellä porausvauhdilla tavoitesyvyydessä, noin seitsemässä kilometrissä. Geoterminen lämpö on maapallon sisälle, sen syntyvaiheissa 4,5 miljardia vuotta sitten jäänyttä lämpöä.

Maalämpö on puolestaan aurinkoenergiaa, joka on varastoitunut maaperän pintakerroksiin. Näistä ei-fossiilisista ja uusiutuvista energialähteistä on syntymässä tulevaisuuden ratkaisuja. Otaniemen geoterminen laitos tuottaa valmistuttuaan noin 10 prosenttia Espoon ympärivuotisesta lämmitystarpeesta.

Kaukolämpöratkaisuilla uutta liiketoimintaa

Espoo osoittautui viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa ja sen tämän vuoden seurannassa Euroopan taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävimmäksi kaupungiksi.

”Tavoite on jatkossakin pitää Espoon kasvutarina kestävänä ja vetovoimaisena. Uusilla kaukolämpöratkaisuilla parannetaan merkittävästi Espoon ekologista kestävyyttä. Energiaratkaisuilla vahvistetaan yritystoiminnan kilpailukyvyn kehittymistä ja avataan vientimahdollisuuksia. Uusilla energiaratkaisuilla on suuri vaikutus suoraan kaupunkilaisten hyvinvointiin”, Laitala kuvailee ratkaisujen vaikutuksia.

Espoo on myös mukana pääkaupunkiseudun ja Lahden alueen kattavassa Smart & Clean -säätiön työssä, jossa seudusta rakennetaan kansainvälisesti kiinnostavaa kestävän kehityksen ja kaupungistumisen esimerkkialuetta ja uusien ratkaisujen kokeilualustaa. Kaupungin ja Fortumin energiayhteistyö tukee osaltaan tavoitteen saavuttamista.

Espoon valtuusto käsitteli 16.10. kokouksessaan kaupungin kehityksen kannalta keskeisten ja Espoo-tarinan toteutusta tukevien kehitysohjelmien tavoitteita. Kestävä Espoo -ohjelman kehityshaasteet koskevat juuri päästötöntä energian tuotantoa. Muut ohjelman tavoitteet liittyvät älykkäisiin ja puhtaisiin kaupunki- ja liikkumisratkaisuihin sekä lähiympäristön virkistysmahdollisuuksien kasvamiseen ja kestävään arkeen.

Lähde: Talotekniikka-lehti