HYVÄN TUULEN KAUPUNKI

Kotka on hyväntuulinen ja toimelias saarille rakentunut kaupunki. Kaupungilla on juuret syvällä Suomen kulttuurihistoriassa sekä vahva usko tulevaan. Rouheaa kulttuuria ja historiaa pursuavaa kaupunkirakennetta täydentävät hyvät palvelut sekä lukuisia palkintoja saaneet puistot.
KANTASATAMA
Satama on aina ollut kaupungin sydän. Suomen suurin satama on kehittynyt ja kehittyy edelleen tulevaisuuden logistiikan keskukseksi. Satama sekä Kotkan alueen vahva ja monipuolinen teollisuus houkuttelevat uusia yrityksiä sekä investointeja. Satamatoiminnan siirryttyä Mussalon saareen jäi Kotkansaaren ydinkeskustan kyljessä oleva Kantasatama hyödynnettäväksi uuteen käyttöön. Kantasatamassa sijaitsevan Merikeskus Vellamon rinnalle rakennetaan tapahtuma-areena ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun XAMK:in uusi kampus. Tapahtuma-areenan yhteyteen neuvotellaan myös hotellia. Kantasataman asemakaava mahdollistaa myös myymälätilojen, ravintoloiden ja asuntojen rakentamisen alueelle. Hankkeen osana kehitetään myös Kotkansaaren sisääntulotietä. Uudistus tarjoaa sujuvamman liikenteen lisäksi mahdollisuuksia merelliseen täydennysrakentamiseen.
ELINVOIMAISET KESKUSTAT
Kaupunki uudistaa voimakkaasti keskustojaan. Kotkansaarella työtä ohjaa juuri valmistunut osayleiskaava. Yksi merkittävimmistä painopisteistä on ollut kävelyn ja pyöräilyn sekä joukkoliikenteen olosuhteiden parantamisessa. Kaavassa on etsitty uusia ennakkoluulottomia ratkaisuja keskustan elinvoiman ja viihtyvyyden kehittämiseksi. Syksyllä 2018 on käynnistynyt myös Karhulan keskustan yleiskaavan uudistaminen. Työn tärkeänä lähtökohtana on avoin keskustelu ja monitasoiset vuorovaikutusmenetelmät, joiden avulla kaavoitustyön tavoitteita määritellään yhdessä asukkaiden, yrittäjien ja koko yhteisön kesken.
PUISTOT
Kotka on Suomen puistopääkaupunki. Lukuisia palkintoja saaneita puistoja ovat mm. Sapokan Vesipuisto, Katariinan Meripuisto, sekä Karhulan Jokipuisto. Eri teemoin toteutetut puistot ovat saamassa jatkoa Siikakosken Koskipuistosta.
Kotkassa on myös kansallinen kaupunkipuisto. Vihreä virkistäytymisen valtasuoni ulottuu Suomenlahden saaristosta keskustojen ja teollisuuden kulttuuriympäristöjen kautta pitkälle ylös Kymijokeen. Alueen sisään mahtuu koskematonta luontoa, vahvaa historiaa, rakennettuja puistoja, urbaania kaupunkikeskustaa sekä arkkitehtuuria. Kotkan kansallinen kaupunkipuisto sai 2018 Suomen paras maisemahanke -palkinnon.
RAKENTAVA KOTKA
Kotkassa on tarjolla erinomaisia tontteja asumiseen sekä yrittämiseen. Asuinrakentamisen tontteja on tarjolla hyvien palvelujen ääreltä useilta erilaisilta alueilta, keskustojen läheisyydestä, meren tuntumasta sekä joen varrelta. Yrityksille on tarjolla tiloja ja alueita hyvien liikenneyhteyksien ääreltä, satamien, raideliikenneyhteyksien sekä E18 moottoritien tuntumasta.
Julkinen rakentaminen Kotkassa on vilkasta. Kaupunki uudistaa paraikaa voimakkaasti palvelu- ja kouluverkkoaan. Käynnissä on myös Kotkassa sijaitsevan Kymenlaakson keskussairaalan uudistaminen. Erittäin mittava hanke turvaa laadukkaat terveyspalvelut seudun asukkaille kauas tulevaisuuteen.
Hyväntuulinen Kotka rakentaa tulevaisuutta tänään, reilusti, rohkeasti ja rakkaudella.