[recent_posts num=”1″ meta=”true” thumb=”false” thumb_size=”small-post-thumbnail” category=”juuri-nyt” excerpt_count=”0″]

Kumpi oli ensin – energiansäästö vai investointi?

Ravintolalasku maksetaan maha täynnä ja taksimatka perillä. Kiinteistönvälittäjälle tehdään tilisiirto usein vasta, kun asuntokaupat on tehty. Monella toimialalla ei ole mitenkään vierasta, että vasta saavutetusta hyödystä maksetaan. Siksi ESCO-mallin ja sen muunnelmien käytön luulisi olevan itsestäänselvyys energiatehokkuusliiketoiminnassa, jossa palveluntuottajien tavoitteena on tuottaa asiakkailleen energiansäästöä.

Siivu säästöistäsi

ESCO-lyhenne tulee sanoista Energy Service Company. ESCO-palvelua voi tuottaa joko laitetoimittaja, energiayhtiö, urakoitsija tai konsulttiyritys. Idea on lyhykäisyydessään se, että ESCO-yritys tekee energiatehokkuustoimenpiteitä asiakkaan energiansäästön ja oman ansaintansa eteen. ESCO-toteutuksissa on kaksi koulukuntaa: joko jaettujen säästöjen malli tai säästötakuumalli. Ensimmäisessä ESCO ja tilaaja sopivat sopimuskauden ja energiansäästöjen jako-osuuden – esimerkiksi viisi vuotta fifty-fifty. Toisessa ESCO antaa energiatehokkuustoimenpiteilleen säästötakuun, joka voidaan rahan sijaan myös määritellä selkeämmin etukäteen arvioitavina megawattitunteina. Asiakas maksaa projektia käytännössä rahoitusleasing-sopimuksena rahoitusyhtiölle tai suoraan ESCOlle. ESCO-yrityksen ansainta on kuitenkin aina tavalla tai toisella sidottu energiansäästön toteutumiseen eli hyödyn saavuttamiseen.

Yhä edelleen asiakkaat miettivät, halutaanko jokin investointi tehdä ja kannattaako sitä maksaa, jotta investointi saadaan säästöinä jonain päivänä takaisin. Ensin työ, sitten huvi. Logiikan voi muuttaa ESCO-mallilla. Kysymys on yksinkertaisimmillaan siitä, kuinka paljon säästöä asiakkaan on mahdollista saada kumppaninsa kanssa.

ESCOn elopaino

ESCO-projekteja ei juuri tehdä Suomessa, vaikka esimerkiksi Pohjois-Amerikassa kyseessä on miljardibisnes. ESCO on raskas. Syitä ovat käytännössä kokemuksen ja tiedon puutteen aiheuttamat raskaat valmistelut ja hankkeiden hallinnollinen haastavuus. Toteutuksia varten ei ole vakiintuneita ja käyttökelpoisia sopimusmalleja. MOTIVA on kehittänyt suomalaisia sopimusmalleja, mutta nekin on maksettu kahteen kertaan veronmaksajien rahoilla ensin kehitysvaiheessa ja sitten hallinnollisesti raskaissa julkisen sektorin ESCO-hankintakokeiluissa. Myös kirjanpitopykälät luovat omat haasteensa ja rajoituksensa nykymallisille ESCO-hankinnoille, kun yritys joutuu kirjaamaan hankinnan velkoihin rasittamaan tasetta.

Haasteena on myös hyödyn mittaaminen. Energianhinta voi olla vuoden päästä mitä tahansa. Energiankulutus taas riippuu rakennuksen tai prosessin käytöstä ja käytön muutosten vaikutusten arviointi ei ole enää kovin luotettavasti mitattavissa. Jos hyötyä ei voi luotettavasti mitata, ei siitä voi myöskään palkita.

Energiatehokkuusprojektit ovat jo usein hyvin kannattavia varsinkin muun korjausrakentamisen yhteydessä. Esimerkiksi kerrostalojen poistoilmalämpöpumppuasennusten kohdalla säästöt ovat suuria ja investoinnit verrattain pieniä, mutta mitoitus, säätö ja käytönoptimointi erityisen tärkeää. Hankintoja pitää johtaa tavoitteilla ja useissa vaihtoehtoisissa hankintamalleissa, kuten ESCOssa, tavoitteella johtaminen tulee sisäänrakennettuna. Jaettu tavoite kannustaa kaikkia osapuolia tekemään asiat paremmin. Siksi ESCO-mallilla ja sen johdannaisilla pitäisi olla selkeä paikka energiatehokkuustoimenpiteiden toteuttamisessa myös Suomessa. Tavoite eli energiansäästön toteutuminen on aina ensimmäisenä.

ESCO ei ole täydellinen, mutta logiikka on simppeli. Joten miksi säästöön perustuva energiatehokkuusprojekti ei voisi olla kevyt? Ei ravintolalaskun maksamisen yhteydessäkään pohdita maksamisprosessia tai maun ja palvelun tasoa suhteessa täydelliseen suoritukseen – parhaimmillaan nautitaan vain onnistuneesta illasta.

Kirjoittaja: Panu Lallukka

Lähde: Kiinteistölehti